Täällä on nyt tekemisen meininki. Aurinko paistaa, lumi on sulanut Helsingissä, ja kevättalkoot uudessa taloyhtiössä lähestyvät. Olen innoissani ja ideoita täynnä. Miniloman jälkeen energiaa uusiin ihmisiin tutustumiseen ja yrttitarhojen siistimiseen on huomattavasti enemmän kuin muutama viikko sitten. Lappi sekä aurinkoiset lenkit Herttoniemen ja Viikin metsissä ovat selkeästi tehneet hyvä. Muutaman päivän sisällä olen saanut monta ahaa-elämystä. Opinnäytetyönikin alkaa vihdoin - monien tekstinpätkien editoinnin ja hienojen kaavioiden ja teorioiden poistamisen myötä, löytää rajansa.
 |
| Aurinko on löytänyt tiensä Herttoniemen ja Viikin ulkoilualueille, joissa lenkkeily energisoi ja uudistaa. |
Sanotaan, että koulunsa mallikkaasti hoitavat, ns. kympin tytöt, eivät menesty työelämässä siksi, että heitä ohjaava tuloshakuisuus ja täydellisyyden tavoittelu ei anna tilaa työelämässä tarvittavalle itsensä kehumiselle ja asioiden läpiviemiseen silloinkin, kun työtä olisi vielä tehtävänä. Jotenkin haksahdin tähän ajatukseen. Koska olen hakenut ja saavuttanut menestystä opinnoissani, ja koko opintovapaani ajan tähdännyt koulutuksen läpiviemiseen nopeasti, minulta oli nyt mielestäni muka ehkä jäänyt puuttumaan opinnoissani jotakin olennaista. Ajatukset siitä, kuinka nopeaa opiskeluaikatauluani kummaksuttiin, jopa himmailtiin, pyörivät mielessäni.
Pakollisilla luennoillani olen toisaalta saanut tarpeeksi muistutuksia siitä, kuinka teoriat "kympin tyttöjen" pärjäämättömyydestä opintojen ulkopuolissessa elämässä ovat tuskin täysin vedenpitäviä. Totta varmasti on, että ns. kympin tytöille monet tappiot tuntuvat pahemmille kuin elämänsä ja koulupolkunsa löysin rantein ottaneelle kanssasiskolle tai -veljelle. Tämä tappioiden ja epäonnistumeisen mahdollisuus lienee raadollista lapsille ja ehkä lukiolaisille, mutta tuskin enää aikuisena on mitään uutta. Mokia ja huonompia päiviä sattuu. Jossain vaiheessa kaikki joutuvat punnitsemaan oman riittämättömyytensä kanssa. Kenekään osaaminen ei ole korvaamatonta, päinvastoin - kilpailu on kovaa. Itse huomaan joka päivä tarvitsevani lisää tietoa ja kehitystä.
Tuntuu hassulta, että niiden henkilöiden, jotka haluavat saavuttaa hyviä arvosanoja koulussa ja myöhemmin loistavia tuloksia töissä, pitäisi tehdä asiat itselleen luonnottomalla tavalla vain siksi, etteivät heitä leimattaisi ylisuorittajiksi. Kympin tytöt ovat joskus jopa pelättyjä projektipareja, koska he puskevat muitakin omien odotustensa mukaisiin tuloksiin.
Itsekin olen välillä kuullut, kuinka tenttiarvosanoilla ei ole lopulta mitään väliä, ja kuinka kukaan ei kysele opinnäytetyöni perään sitten, kun valmistun. Toki tiedän, että työ tekijäänsä opettaa, mutten silti käsitä, miksei itseä kiinnostavista asioista saisi ottaa kaikkea iloa irti. Monesti AMK:ssakin on tuntunut, että koulumenestystä havittelevat saavat osaamisestaan puhuessaan kokea lähinnä kurssikavereidensa silmienpyörittelyä (koettu on). Hyvän työpaikan saanti ajaa aina opintojen ohi, vaikka opintopolku monilla on suunniteltu hyvinkin löysästi. Monet tuntuvat opiskelevan pelkästään hyvän työpaikan eteen, minkä saatuaan jopa unohtavat opiskelun muutamaksi vuuodeksi.
Arvosanojen ja koulumenestyksen merkitys on pienentynyt valtavasti yhä enemmän hyviä verkostoja painottavassa maailmassa. Onko kympin tyttöys sittenkään kannattavaa? Ainakin Tyttöys itsessään yhdistetään monesti tässä kontekstissa pingottaviin suorittajiin - kympin poika on todennäköisesti ahkera ja ratkaisukeskeinen rohkea oman tiensä kulkija. Tämä OK, sillä itsepähän tunnistan ne piirteet, jotka soipvat kuvaamaan omia toimintatapojani. En ota itseeni, sillä voin myöntää ihan avoimesti panneeni monet asiat pauselle saadakseni viimeisenä opintovuotenani keskittyä opintoihini. Niille, jotka ottavat tämän jaottelun tosissaan, tilanne on toinen ja onkin sääli, että tyttöjä ei kannusteta ns. nörttiyteen enemmän. On ihanaa fokusoida - huomata oppivansa ja kehittyvänsä.
 |
| Kympin tyttö?* |
Minun on vaikea uskoa, että vaikka olen viettänyt kaksi vuotta nenä enemmän tai vähemmän kiinni kirjoissa ja kädet täynnä projekteja, minulla olisi huonommat mahdollisuudet pärjätä uudella alalla kuin muillakaan. Tulostavoitteisuus saanee kiitosta toukokuussa, jolloin toivon pokkaavani päästötodistuksen Arcadasta. Näen sen alkuna, en niinkään loppuna. Tutkinto kädessä on ihan eri asia keskittyä tulevaisuuden suunnitteluun ja työelämän kuvioiden miettimiseen. Enhän ole enää sidottu pitkin päivää, iltaa ja viikonloppua istumaan kotikoneen ääressä koulutehtävieni kanssa. Voin tavata taas ihmisiä, luoda kontakteja, keskustella henkeviä, haistella tuulia.
Aikuisena opiskellessa kiitollista on, kun tietää paremmin, mitä itseltään odottaa. Minulle koulumenestys tarkoittaa mahdollisuutta jatkaa opintojani, niin tahtoessani. Menestys antaa mahdollisuuksia. Pitkään työelämässä olleena tiedän, kuinka vaikeaa voi olla luopua saavutetuista eduista, kun niihin pääsee nuorena osalliseksi. Toivottavasti työ ei sido liikaa nuoria opiskelukavereitani, joilla on rutkasti aikaa vielä perehtyä ja erikoistua työelämäön rooleihin. Opintovuodet ovat vain lyhyt aika elämästä, jolloin saa ja pitää satsata itseensä. Eri ihmisille tämä saa tarkoittaa eri asioita, mutta itse koen, etten halunnut lähteä stressaamaan uuden työn ja opintopisteiden haalimisen välisessä maastossa. Toivon sen sijaan, että vuosien työkokemus näkyy ja kuuluu myös uuudella alalla, vaikkakin jotkut tehtävät varmasti voivat viedä minua ensin epämukavuusalueilleni.
Onnistuminen tuo mielihyvää, ja siihen kannustaa terve kipailu. Onkin ollut huippua, jos kurssikaveriksi on osunut jonkin alueen erityisosaajiaa, koska toisten osamista seuratessani, omakin nälkäni tehdä asoiita vielä paremmin kasvaa. Näin on käynyt myös kotona, jossa olen kauan sitten kyllästynyt ns. tekniseen avuttomuuteeni. Kävi ilmi, että olen hyvinkin kykenevä oppimaan monia asioita, kunhan ne vain ensin selitetään tai näytetään minulle. Mitään ei ole mahdotonta oppia, kyse on lähinnä oppimisenhalusta. Nykyään häädän usein mieheni tietokoneelta, koska minulla on jotain jännää kesken ja haluan fiilata jpg:itä tai tutkia html:ää. Muutama vuosi sitten välttelin melkein koko tietokoneen avaamista.
Muiden osaamisen hyväksikäyttö on jossain määrin fiksua resursointia, mutta loputtomasti toistuessaan se muuttuu kertakaikkisen ärsyttäväksi. Monilta unohtuu, että koulukursseille tai lyhyisiinkin työprojekteihin, saattaa osallistua myös tulevaisuuden työkavereita ja mahdollisia työllistäjiä. Kuiskuttelut, selfie-, Youtube- ja Facebook-sessiot, joita monet harrastavat esim. kesken luentojen, aiheuttavat itsessäni lähinnä myötähäpeää, eikä todellakaan kannustaisi suosittelemaan ko. henkilöitä kenellekään rekry-tilaisuudessa. On vaikea nähdä, että "en mä muistanut, et tää oli tänään"-kihertäjät, jotka eivät hiljene edes koetilaisuuden ajaksi, olisivat parempaa työainesta kuin rauhassa koepaperiaan täyttävät tai tehtävänsä suorittavat kympin tytöt.
Ehkä olen vähän epäreilu, kun tiedostan, että omalla laillani olen joskus itsekin jossain kiherrellyt. Kouluun tulin kuitenkin tekemään tavoitteellisesti töitä. Ehkä kympin tyttöys kannattaa - ominaisuus vei minut kohti tavoitettani ja valmistumista kahden vuoden opiskelujen jälkeen. Tai sitten se oli se neitsyt-luonteeni.
 |
| Nörtin on joskus helppo hymyillä. Kuva on tosin viime kesältä Tanskasta. Pointti ei kuitenkaan ole se, vaan kuten edellä, aurinko ja sen mukana eteenpäin vievät energiat. Kevät on siitä ihanaa aikaa, että kaikki hauskuus on vasta edessäpäin. |
Ps. *Yleisesti kympin tytöt kuvataan melko stereotyyppisesti. Löysin aiheesta mielenkiintoisia puheenvuoroja alta olevista osoitteista (joista osasta lainasin myös kuviani, kiitos siitä).
No comments:
Post a Comment