Opintopolkujen optiot

Entinen yläasteopettajani valmistui juuri kasvatustieteen maisteriksi. Tämä oli hänen toinen maisteri-tutkintonsa. Kaiken lisäksi opettaja kertoo Facebookissa suorittaneensa tutkinnon päivätyön ohessa puolet lyhyemmässä ajassa kurssikavereihinsa nähden ja vielä kiitettävin arvosanoin. Hyvä Eva! Olitkin aina mielestäni todella terävä kynä!

Harva pystyy tänä päivänä yhdistämään kokopäivätyötä ja opiskelua. Tähän löytyy osasyy koulurakenteista, jotka on hyvin pitkälle luotu palvelemaan "oikeassa järjestyksessä" asioita elämässään tekeviä opiskelijoita. Varsinkin ammattikorkeakoulussa suuri osa opinnoista on rakennettu läsnäolopakon ja ryhmätöiden ympärille, mikä tarkoittaa käytännössä, että koulussa pitää olla fyysisesti paikalla normaaliin toimistoaikaan. Kahdessa paikassa samaan aikaan oleminen on tietysti mahdotonta, ja moni joutuu puntaroimaan työn ja toimeentulon sekä opintomenestyksen välillä.

Monesti tämä tarkoittaa aikuisiällä opiskelunsa aloittavalla henkilöllä sosiaalista välivuotta (tai montakin vuotta). Monella töistä täysin poisjättäytyminen ei tule kuuloonkaan liian suuren elämänmuutoksen (ja sen mahdottomuuden takia). Vastuita on kertynyt - on lapsia, luottotehtäviä, auto - tai asuntolainaa. Työmaailma tarjoaa turvallisemman talouden ohella myös paikan, jossa rakenteet ja käyttäytymiskoodit toimivat totutumman, aikuisemman normiston mukaan. Paradoksaalisesti se työmaailma, johon oikeasti ehkä kaipaisi vaihtelua tai uudistusta, tuokin turvallisuutta ja rutiinityöt varmuutta.

Opiskelumaailmaan heittäytyminen aikuisiällä vaatii vahvan motivoituneisuuden ja selkeän opintosuunnitelman, jossa aiemmin ansaitut opinnot ja hyväksiluvut saavat kannatusta koululta. Aiempi elämänkokemus voi olla hyödyksi kokonaisuuksien hahmottamisessa, mutta on myös tietynlainen rasite, kun koulua käydään tiukan opintosuunnitelman mukaisesti ja läsnäololistaa kierrätetään kursseilla, joiden idea on valmistella oppilaita työkulttuurin sisäistämiseen.

Aktiivinen tutustuminen kurssikavereihin tarkoittaa usein erinäisiin kouluajan ulkopuolella järjestettäviin tapahtumiin osallistumista. "Yhdessä tekeminen" tarkoittaa usein juhlimista ja jatkoilla bondaamista. Varsinkin toista kertaa opiskelevat tai työmaailmasta kouluun siirtyvät aikuiset eivät useimmiten kuitenkaan kaipaa haalarikekkereitä tai naamiasjuhlia (tai naamajaisjuhlia) vauhdittamaan arkeaan. 

Monet opiskelijat kokevat paineita opiskelijaelämään liittyvistä mielikuvista, ja kaipaisivat erilaisia yhdessä tekemisen malleja kuin perinteisen "etkot, juhlat, jatkot ja jatkojen jatkot"-ideointia. 

Aamutuimaan luentosaliin siirtyvää opiskelijaa, joka sitsi-illan jälkeen nuokkuu pulpettinsa luona väsyneen hilpeänä, voi ymmärtää opiskelun ollessa uutta ja tuodessa vapautta ja poispääsyn vanhempien nurkista. Varsinkin opintojen alkuvaiheen orientoitumiset ja kastajais-päivät ovat monelle unohtumattomia kokemuksia, joita muistellaan vielä pitkään opiskelujen loputtua.

Jos taas kuvittelen itseni heilumaan nenä punaisena ympäri Helsinkiä "osakuntaani" edustaen - mielikuva on aika huvittava, jopa pelottava. Kaikella on aikansa, ja vaikka tiettyjä kokemuksia ei olisi ehtinyt elämänsä aikana haalimaan, niitä ilmankin tuntuu pärjäävän oikein hyvin.

Aikuisopiskelijana toiveet ja haaveet ovat luonnollisesti erinäköiset kuin kaksikymppisenä, eikä lisättävää ole aina viikonlopun juhlia ruotivassa keskustelussa. Toisaalta, normaalibiografian vastainen koulutustahti voi luoda ulkopuolisuuden tunteita myös omien ystävien seurassa. Jos opintojen takia on joutunut jättämään työt vähemmälle tai kokonaan, voi olla, että vähään aikaan taloudessa ei matkustella tai tehdä asunto- ja autohankintoja. Ystävien taloudellinen tasapaino, ylennykset ja perheenlisäykset voivat tuntua kaukaisille aiheille opiskellessa ja suunnitelmien ollessa enemmän tai vähemmän "viikko kerrallaan"-tyyppisiä. 

Eräänä päivänä tajusin koulumatkalla miettiväni eräänlaista lapsenhankintaan liittyvää optimointikaavaa. Havahduin kouluakennuksen luona - olen nyt tässä. Ymmärsin koulun sisäpihalla, kuinka kaukana omat ajatukseni on monen kurssikaverini pohdinnoista. Koulussa minulle onkin valikoitunut eräänlainen aktiivisen tarkkailijan rooli, joka sopiikin analyyseista nauttivalle luonteelleni. Annan kaikkien maljojen nousta sitseissä, ja kaikkien kukkien kukkia. 

Bondaaminen muiden kanssa on vaikeaa, kun aikaa tuskin jää itsellekään. Samassa tilanteessa on kuitenkin moni kaltaiseni, mutta missä he liikkuvat? Mennään joskus vaikka lenkille tai jutellaan tee-kupposen ääressä? Ehkä voimme kehittää vertaistukiryhmän melkein akateemisille roolisiirtymässä oleville aikuisille? Toimisiko semmoinen vaikka chattina tai yhteisessä tilassa, johon voi liittyä vaikka kotoa käsin, silloin kun itselle sopisi? Ehkä tulevaisuuden opiskelutkin onnistuisivat näin. Olisipa se kätevää. Katsotaan sitten vaikka, jos tähtään joskus maisteriksi.