Lupausten kuukausi

Joulu meni. Vuosi vaihtui ja loppiainenkin on huomenna. On aika hyväksyä, että arki hiipii takaisin elämääni ihan heti. Aikaiset aamut ja pitkät opinnontäytteiset päivät odottavat. Tammikuun perinteinen rooli härkäpäivineen ja pitkänä, kurinalaisena kuukautena käy mielessäni, kun katselen kalenteria. Kursseja näkyy lukujärjestyksessä taas päällekkäin ja arki menee sumplimiseksi.

Lomalla minun oli tarkoitus tutustua etukäteen kurssitarjontaan ja haalia itselleni koulukirjoja, koska tämä aktiviteetti vie helposti kokonaisia työpäiviä. Tarkoitus oli myös tutkia materiaalia lopputyötäni varten, nyt kun kerrankin olisi aikaa. No, kuten arvata saattaa, muutto, joulun ja uuden vuoden vietto veivät kaikki oman aikansa. Lisäksi sain viimehetken työtarjouksia, joista en  viitsinyt kieltäytyä, kun se olisi tiennyt ongelmia muun työvoiman ollessa joko lomalla tai sairaana. Kuten arvata saattaa, opiskeluun tuli taukoa, ja lopulta olen joululomalla lukenut n. 50 sivua tekstiä, jotka käsittelivät kuuntelutaitoja ja -metodeja sosiaalisessa mediassa (eli käytännössä en paljon yhtään).

Ehkä tämä tauko kuitenkin tuli tarpeeseen, koska lopulta sain vihdoin aloitettua meikki-ja hiusportfolioni digitalisoimisen, haettua valmennuspaikkaa Reaktorilta (hakuaika päättyy huomenna!), järjesteltyä vanhoja mappeja ja kortteinneen, kirjeineen pävineen (tässä kyllä riittää vielä puuhaa) ja tehtyä tilinpäätöksen. M:n kanssa aloitimme konkreettisesti ensi kesänä tansittavien häidemme suunnittelun. Huh. Onhan tässä nyt saatukin asioita tehdyksi. Ehkä sitä lopputyötä voi miettiä taas hieman huomenna?

Äsken mainitsemiini aktiviteetteihin liittyen, on kyllä käynyt mielessäni, varsinkin tilinpäätöstä tehdessä, että tänä vuonna aloitan uuden systemaattsisuuden kaiken kirjanpidon kanssa. Kumma kyllä, joku kuitti päätyy aina väärään paikkaan, vaikka kuinka niitä vuoden aikana järjestän ja lajittelen. Muutama hankinta kun jää kirjaamatta ja omaan nostoon merkkaamatta syy tilisiirtoon, niin soppa on jo valmis. Vaikka toiminimen kirjanpito on olevinaan yksinkertaista, ei varmasti olisi haitaksi, että siihen löytyisi aina oma aika. Aikaa pitäisi olla joka kuukausi, ei pelkästään  tilikauden päättyttyä. Huh, tänä vuonna aion olla tarkempi! Onneksi firma jäi tuotti elämäntilanteeseen nähden OK ja häärahastoon siirtyi muutama raha säästöön.

Alkuvuodeksi en ole luvannut muuten liikoja. Viime kesänä uudelleen löytynyt lenkkeily-into ei ota laantuakseen uusilla kulmilla, jonka viereinen luonnonsuojelupuisto tarjoaa upeat mahdollisuudet ulkoiluun. Viime tammikuinen sokerilakko pisti miettimään sokerin käyttöäni, ja totesin sen omallta osaltani melko turhaksi elintarvikkeeksi. Leipoessa käytän toki makeuttajia, mutta  korvaan ison osan valkoisesta sokerista intiaaninruokosokerilla, taateleilla, agavella, kitul sap-siirapilla, hunajalla ja eritrytolilla, joka on luonnollinen makeuttaja. Koen vaihtoehtoisista resepteistä ruoan ja leivonnaisten loihtimisen olevan hauska ja arjen luovuutta lisäävä teikjä. Monet reseptit menevät tietysti monesti automaatiolla, mutta minusta on jännää verrata eri versioiden tuloksia niin maun kuin koostumuksen puolesta.

Lakto-ovo-vegetarismi on ollut osa elämääni nyt kymmenen vuoden ajan. Olen ollut erittäin tyytyväinen tekemääni päätökseen olla syömättä lihaa, enkä ole haikaillut eläinten perään syömismielessä. Olen pitkään kokenut, että ravintoympyrääni jättämäni kananmunat ja maitotuottetkin voisi periaatteessa korvata kasvisperäisillä tuotteilla. Meillä onkin pitkään juotu kaura-, manteli-, ja riisimaitoa, ja lehmänmaito maistuu jo mielestäni oudolta, kun sitä syystä tai toisesta olen juonut. Harmittaa, että esim. opinahjossani ei maidolle ole olemassa kasvisperäistä vaihtoehtoa, mutta en ole tästä syystä jaksanut nousta barrikadeille.

Tahini, hummus ja muut kasvisherkut ovat tarjonneet hyvän vaihtoehdon
 juustoille ja kermalle.  

Uuden vuoden kunniaksi päätin vastaanottaa vegaanihasteen. Tämä tarkoittaa, etten saa kuukauteen käyttää lainkaan eläinperäisiä ainesosia ruoanlaitossa tai leivonnassa. Olo on kuin huojentunut. Voin kieltäytyä monista omasta mielestäni kyseenalaisesta ainesosasta haasteen turvin. Projekti on alkanut hyvin, ja teen innoissani tällä hetkellä vegaanista hummusta, piirakkaa, nyyttejä ja muita herkkuja kotona. Tämä on kuitenkin vasta alkua, ja tahdonvoimani punnitaan todellisuudessa vasta arjen kiireisissä pyörteissä. Esim. koulumme lounasmuonituksen hoitavan Amican kasvisruoka on suunniteltu lakto-ovo-vegetaariseen ruokavalioon. Kaupungilla nälän kurniessa on vaikeaa löytää vaihtoehtoa, johon ei olisi lisätty juustoa, kermaa tai kananmunaa. Suhtautuessani haasteeseen tosissani, aionkin muistaa ottaa jotakin evästä mukaan aina, kun tiedän olevani poissa kotoa vähintään kaksi tuntia. Pienikin pähkinäpussi tai raakapatukka auttaa jaksamaan ja pitää aivot käynnissä, vaikka lounasaika olisi jo ylittynyt. Jos vegaanihaaste menee hyvin, ts. saan syötyä tarpeeksi monipuolisesti ja proteiinirikkaasti, voin hyvin kuvitella jatkavani elämääni ainakin melkein vegaanisti.

Koska mielestäni kaikkein pahin ruokamoka on se, että ruokaa heitetään pois, en ole aina osannut kieltäytyä ruoista, joita en ehkä todellisuudessa halua syödä. Nytkin kaapissa pyörii joululta jääneet juustonpalaset, joiden toivon lopulta päätyvän mieheni suihin, jottei ne ehdi mennä pahaksi. Onneksi M suhtautuu ruokavaliooni kunnioittaen ja ymmärtäen. Isälleni - suurelle lihanystävälle, ruokailutottumukseni ovat olleet kova pala, eikä hän edelleenkään koe osaavansa tehdä ruokaa, jota minä ja siskoni (joka myös on kasvissyöjä) söisimme. Hänen luona syön, vaikka ruoka ei täysin vegaanista olisikaan, koska en halua olla epäkunnioittava.

Aasialaisia taikinanyyttejä, Gyozaa, voi hyvin valmistaa kasvistäytteillä, esim. Kimchillä tai muulla kaali-vihannesseoksella.

Joulukuun juhlien täyttämä yltäkylläisyys vaihtuu monilla muillakin tietynlaiseksi asketismiksi, jossa viinapirut ja nikotiini sekä yltiöpäinen shoppailu saavat kyytiä.

"Vuosi ilman uusia vaatteita" - haaste on näkynyt viimeaikoina some:ssa. Trashionista Outi Pyy neuvoo blogissaan (http://outilespyy.com/vuosi-ilman-uusia-vaatteita/) mm. alusvaatteiden tekoon vanhoista T-paidoista. Monelle tämä voi kuulostaa hippeilyltä, mutta itselleni tämänkaltaiset blogit antavat tärkeää vertaistukea päätöksissä, jotka voivat kuulostaa vaikeammalta, kuin mitä ne todellisuudessa ovatkaan. Itse ostan muutenkin suurimman osan vaatteistani kerrätettyinä ja uskon jatkavani tällä tiellä, mutta en tiedä, jaksaisinko lähteä tuohon alkkareiden ompeluun. Jos kierrätettyjä vaatteita saa ostaa, ne kiertävät kuitenkin nykytrendeissä nopeasti, ja ns. "vanhat" vaatteetkin ovat ihan uuden veroisia.  En ota paineita, mutta loppuvuoden shoppailun jälkeen tuntuu hyvältä pysytellä poissa kauppakeskuksista ja alennuksista. Ehkä tämänkin haasteen voisi ottaa vastaan, se kuitenkin sallii juuri alusvaatteiden ja sukkien oston!

On kyllä mahtavaa, jos vuodenvaihde inspiroi ihmisiä elämään enemmän omaa kehoa ja luontoa kunnioittaen erinäisiä päätöksiä julistaen. Vaikka matka alkaa pienistä puroista, voi esimerkiski kuukauden shoppailu- tai tupakkalakko tehdä tilaa uusille, paremmille tavoille, jotka saattavat myöhemmin korvata aiemmat synnit. Jos lakko ei pidä tammikuussa, voi sitä aina kokeilla vaikka helmikuussa uudestaan.

Jos päätöksiä tekee vain siksi, että vuosi vaihtui ja koska "pitää" tehdä jotain muutoksia, motivaatio suunnanmuutokseen on todennäköisesti väärä. Muutokset ovat aina prosesseja, jotka kypsyvät hiljalleen. Ne vaativat rohkeutta ja lujaa tahtoa muuttaa omaa suuntaansa ja voimaa pysyä kannassaan, vaikka olosuhteet eivät siihen kannustaisikaan. Kuitenkin, kun matka alkaa ja muutoksen tuoma itsevarmuus näkyy ulospäin, muutoksen tietää olleen itselle hyvä.

Itse iloitsen siitä, että koen oleni tarpeeksi vahva päättämään asioita, jotka koskevat minua itseäni ja myös pitämään kiinni päätöksistäni. Samalla lupaan, etten ruoski itsesäni tai pode morkkista, jos en pysty pitämään kaikkia lupauksiani heti. Pienet lipsumiset ovat vain inhimillisyyden merkki.

Tyylikäs voi olla kierrätetyissäkin kuteissa, eikä tule edes kalliiksi - tässä ihana löytö lempikaupastani Frida Marinasta. Mekko suomalaista designia, merkki LauRei. Vyö on muistaakseni Fidasta, ja maksoi pari euroa.